torstai 25. joulukuuta 2008

Aconcagua - häh?



Wikipeedia kertoo seuraava;
Aconcagua on Amerikoiden ja eteläisen pallonpuoliskon korkein vuori ja korkein huippu Aasian ulkopuolella. Se sijaitsee Andien vuoristossa Argentiinassa valtion rajamaastossa. Aconcaguan korkein huippu yltää 6 959 metriin. Sen ympärillä on monia muitakin yli 5 000 metrin korkuisia vuoria. Vuoren nimen taustalla on ketsuan kielinen ilmaus Ackon Cahuak, joka on suomennettavissa kiviseksi vartiopaikaksi.

Acongacua on syntynyt mannerliikunnoissa Nazca- ja Etelä-Amerikan laattojen törmäyksissä. Alueella on myös aktiivisia tulivuoria, mutta Acongacua itse ei ole vulkaanisesti aktiivinen. Vuoressa on jälkiä erilaisista geologisista aikakausista. Vuorella on jäätikköä, joka vaikuttaa maisemaan paljon. Lisäksi siellä on jokia ja järviä.

Ilmanpaine, ilmankosteus ja lämpötila tietenkin pienenevät ylöspäin mentäessä. Tosin alempanakaan lämpötila ylittää harvoin nollaa, ylhäällä pakkasasteita on usein 20 tai enemmän. Tyyneltämereltä tulee kosteita tuulia. Ne ovat myös pääsyy vuorella esiintyviin tuuli- ja lumimyrskyihin.

Acongacua soveltuu vuorikiipeilyyn, siellä on olemassa perusleirejä ja erilaisia reittivaihtoehtoja.



Aconcagua on siis iso mäki, jonka päälle voi.. noh.. kävellä (kaksi eri perusreittiä) tahi kiivetä (puolitusinaa muuta reittiä + variaatiot). Tekniset vaikeudet perusreiteillä rajoittuvat lähinnä MP3-soittimen virransaantiin, kun taas vaativammilta reiteiltä löytyy teknistä vaikeutta vähintäänkin riittävästi myös vähän kovemmillekkin kiipeilijöille.

Kaikille reiteille yhteiset hankaluudet ovat töppyrän korkeus, joka jo yksistään tekee monesta asiasta hassulla tavalla mahdottoman vaikeita, sekä sää. Korkeuden tuomiin murheisiin auttaa parhaiten kun ei turhaan hötkyile - eikä muita lääkeitä sitten oikeastaan olekkaan. Lääketieteen aikaansannokset kun aiheen suhteen ovat vielä aika puuhasteluasteella, eikä mitään lopullista ratkaisua ole toistaiseksi saatu kehitettyä. Viagran tutkitusti vuoristotautia helpottavat vaikutukset antavat toki oman pikantin säväyksen tilanteeseen kuin tilanteeseen...

Sään suhteen on oleellista että erehtyy sääennustuksissaan aina ja joka kerran oikeaan suuntaan, ja ettei turhaan ajaudu huonoon paikkaan huonoon aikaan. Aconcaguan ylävuoristossa sääilmiöt ovat perin rajuja ja ennenkaikkea syntyvät mahdottoman nopeasti. "Viento Blanco" -ilmiö aiheuttaa sen verran kurjan meiningin ettei aiheen kanssa oikein ole syytä ottaa ylenpalttisia riskejä. Tämä strategia taasen saattaa tarkoittaa pitkiäkin paikallaan käköilyjä ja "turhia" kääntymisiä esim. huiputusyritykseltä... Kovan tuulen lisäksi toisinaan on perkeleellisen kylmä.

Railoja, lumi-, tai kivivyöryjä, serakkeja, putoamisia tai muita perinteisesti vuorikiipeilyssä potentiaalisesti pahaa mieltä aiheuttavia ilmiöitä ei perusreiteillä juuri esiinny.

-M

3 kommenttia:

  1. hahaha Arvasin oikein, tulee olemaan todella hauskaa lukea teidän päivityksiänne.

    VastaaPoista
  2. Mutta, tulkaa tänne Uruguayhin, Piriapolikseen , täällä on varjossakin + 30 astetta , ihmiset lomailee, ampuu raketteja , koska on kesä ! terveisin Teijan vanhemmat, kikka ja esko

    VastaaPoista
  3. Make, käytä sitten siellä Torreblancan kokkikerhossa oppimisia juttuja niin saat porukalta varmaan lisäpisteitä ?

    VastaaPoista